Olen kasvissyöjä. Hetero ja kahden tyttären isä. Keski-ikäinen suomalainen mies. Kirkko ja Ympäristökeskus tarjoavat yhdessä ekopaastoa.

Voiko paasto ja kilvoittelu olla kampanja, että 40 päivää ja millään ei enää ole väliä? Varmasti voi olla ja ehkä kuukausi+ vuodessa toisten, itsensä ja maailmansa huomioimista ei ole paha asia. Onneksi paastossa lipsuminen ei ole niin tuhoisaa kuin pertsaa hiihtäessä.

Kun opettelin kasvissyöntiä niin en osannut tehdä kunnolla ruokaa. Söin varmasti yksipuolisesti, mutta en luovuttanut, ja koska pelkäsin terveyteni puolesta aloi pitää kiinni säännöllisestä verenluovutuksesta, sillä jos veri kelpaa (Hb on yli 135) niin kaikki ei ole pielessä.

Nyt lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin perheeni saa maukasta ruokaa. Niin tyttäreni eivät ole koskaan saaneet liharuoka. Mutta sitä se on, kun valkoinen hetero kasvattaa lapsia.

Mietin, että mistä tämän paastonajan 2012 paastoan. Mistä luovun? Millaisen iloisen kilvoittelun teen itselleni? Ei suklaata hiihtolenkin jälkeen. Paastoanko sosiaalisesta mediasta päivän viikossa? Vai tapaanko sukulaisia, joille ei ole ollut aikaa - paastoan itsekkyydestä? Tapaan ihmisiä, jotka ovat, ja joita en ole elämääni valinnut. Ehkä sukulaiset ja lauantai facetta ovat tämän paastoajan kilvoitteluni.

Tuhka on timanttia!

Timo